Muisto - Vorna

Huudon täyttämän

Ilman lopulta terä halkoo

Ainaista hiljaisuutta

Jälleen turhaan vannoo

Siihen pieneen hetkeen kaikki murtuu

Eron loppuun pimeän ja valon

Syliin tihenevän pimeyden

Laskee rakkaansa veren

Huomaan roudan lujan

Vaan ei silti koskaan voisi lähteä

Siihen pieneen hetkeen kaikki murtuu

Ristiriitaan murheen ja vihan

Vasten kovaa maata

Itkee hetken kuolon siemen

Kunnes varjoon viimein kulkee

Muttei koskaan voisi lähteä

Minne paeta edes voisi

Aina vain pelko tien tunsi

Ja kaikki, mikä eteenpäin ajaa

Yhä syvempään mielen valaa

Läisyyden ajatus lipuu

Läpi ilon, läpi surun

Hallan huurtamien, elon piiskaamien

Silmien liekki hiipuu

Joen virtaan, ikuiseen iltaan

Kaikki lopulta vajoaa

Vellovaan pintaan, surun rauhaan

Katoaa